*

Berhan Ahmadi

Turvallisuus

Viranomaisten toimimattomuus ja sinisilmäisyys auttavat äärijärjestöjä

Turun terrori-iskun jälkimaingeissa on esitetty koko joukko kysymyksiä liittyen terrori-iskun mahdollistaneisiin tekijöihin. Hossein Bahmanpour nosti Lähi-itä-ryhmässä esille joukon havaintoja, joihin on mielestäni syytä tarttua - joukon kysymyksiä, joihin on syytä saada vastaus.

Epätoivon vimma vai harkittu terrori-isku?

Siin naamakirjas  tosiaan menee pää sekaisin; tulee viestejä yhtaikaa joka puolellta ja korkentaan ehtii peukutta kun jo toinen hyppii pääl ja yht´aikaa pitäis monelle vastata ja jos kysy jotain niin peukutetaan vaan, eikä siitä sen viisammaksi tule. 

Älä ryhdy terroristien apulaiseksi

Terrorismi on ideologista väkivaltaa, jonka tavoitteena on poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen muun muassa ohjaamalla yleistä mielipidettä, äänestäjiä, tai poliitikkoja toimimaan tavoilla, joiden terroristit katsovat edistävänsä aatettaan.  Aina näin ei käy, mutta wahhabilaisesta/salafistisesta islamintulkinnasta oikeutuksensa hakevat Euroopassa iskeneet terroristiryhmät ovat tämän osalta sangen suoraviivaisia.

Turun iskusta ei saa tulla uusi normaali

Perjantaina Turussa kaksi kuoli ja kahdeksan haavoittui kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen marokkolaisen miehen puukon iskuista. Samana perjantaina Ruotsissa yksi ammuttu kuoliaaksi Uppsalassa, yksi ammuttu kuoliaaksi Tenstassa ja kahta ammuttu Västeråsissa. Ruotsissa kyse on aivan normaalista perjantaista kuolonuhreineen ja no-go alueineen, mutta Suomen Turussa tämä ei vielä ole normaalia. Turun iskusta ei saa muodostua uutta normaalia ja tämä kehitys on välittömästi pysäytettävä.

Mitä tapahtui HSL/HRT, mikä meni vikaan?

Mitä tapahtui HSL/HRT, missä meni vikaan?

Kirjoitan nyt erittäin paikallisesta asiasta eli ei vähempää kuin pääkaupunkimme, Helsingin, liikennevälineiden, lähinnä raitiovaunujen uusista reitti- ja aikataulujärjestelyistä. Väitän, että uudistusta suunnitellessa ei ole ollut kaikki palaset ihan oikein kohdillaan!

Suomen ja Venäjän kahden väliset suhteet pidettävä arvossa

Sauli Niinistö ja Vladimir Putin  viettivät yhdessä myönteisessä hengessä sujuneen päivän historiallisessa ympäristössä Savonlinnassa. Kun maailmanpolitiikassa on jännitteitä on erityisen tärkeää, että yritämme ylläpitää asiallisia yhteistyösuhteita suureen naapuriimme. Etujemme mukaista on edesauttaa maiden välisistä kauppaa EU:n ja Venäjän välisistä pakoitteista huolimatta. Molemmin puolisen turismin edistäminen on myönteistä kansalaistason vuorovaikutuksen ja toisten ymmärtämisen kannalta. Venäjä on autoritäärisesti johdettu maa niin kuin se on ollut vuosisatoja.

Lahjatalous

 

Mistä tuli turvallisuuden tunteemme, ja mihin se on katoamassa?

 

Tuossa keväällä kuulin radiossa erään tutkijan esittävän, että ennen rahataloutta vallitsi lähinnä lahjatalous. Vallitseva näkemys on, että ennen rahan keksimistä vallitsi vaihdantatalous. Mutta oliko näin?

Leikkausehdotus: henkivartijat

Ehdotan valtiohallinnon ylimpien päättäjien, kuten ministereiden, henkivartioinista säästämistä. Vaikka syntynyt suora säästö saattaakin olla vähäinen, edulliset seurannaisvaikutukset voivat lisätä koko kansan turvallisuutta.

Perustelut:

a) Ei anneta pelolle valtaa.

b) Ollaanpas kerrankin tasa-arvoisia. Osattomien ihmisuhraaminen on selkeähkösti tasa-arvon vastaista.

c) Päättäjän tietoisuus siitä, ettei hänellä ole parempi turvallisuus kuin kansalaisella keskimäärin, johtaa aivan kuin itsestään päättäjiä parantamaan kansalaisten turvallisuutta.

Terhon Halla-aho-imitaatio ei tue viranomaisten työtä

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Sampo Terho yrittää tämänpäiväisellä kirjoituksellaan kerralla tehdä sen, mitä toinen pääehdokas Jussi Halla-aho on tehnyt ainakin yhden vuosikymmenen ajan. Ei siitä tule yhtään mitään, sillä Terhon häthätää kyhätystä poliittisesta kulttuuritekeleestä nousee pikemminkin perisuomalainen myötähäpeän puna poskille.

Toisaalta, kömpelyydessä on puolensa; brutaalius tuleekin esiin kaikessa komeudessaan.

Blogaus terrorista

Monelle on varmasti jo selvää että me, tavalliset kansalaiset, olemme karjaa.Meillä ei ole niin väliä kunhan väkeä riittää elättämään suuryrityksiä sekä ylläpitämään johtavan kastin hulppeaa ja äärettömän turvallista elämää.

Jos susi sattuu viemään laumasta lampaan tai kaksi, mitä sitten? Jäljelle jääneet ovat tapahtuneen vuoksi helpommin hallittavissa.Samalla lampaille kerrotaan kuinka ihastuttavan upeita olentoja sudet ovat. 

Kerrotaan kuinka lampaiden elämä kovasti rikastuu kun paimen kaikessa viisaudessaan on ne sisään päästänyt.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä