*

Berhan Ahmadi

Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyystuki

Ristiretki työttömiä vastaan

Olen huolissani hallituksen ristiretkestä työttömiä vastaan. Loanheitosta ei julkisuudessa vaikuta loppua tulevan, mutta yhtään työtöntä ei viha- ja kurakampanja työllistä.

Työttömiä vaikuttaa tässä maassa saavan nimitellä ja kohdella miten hyvänsä. Jos samalainen mustamaalaaminen, yleistäminen ja syyllistäminen kohdistuisi, naisiin, lapsiin, työnantajiin tai maahanmuuttajiin, niin siitä olisi jo noussut haloo.

Musiikin harrastaminen ja ilmainen konsultaatio TE-toimistoille

Yle uutisoi tänään TE-toimiston päätöksestä periä takaisin työttömyystukea, perusteena musiikkiharrastus. Tai tarkemmin musiikin omakustannejulkaisu. Tämä sattuu niin monella tapaa päähän, että on pakko tarjota TE-toimistoille ilmaista konsultaatiota asian tiimoilta näin blogin välityksellä. Linkki uutiseen tekstin lopussa.

Onko työttömillä enää ihmisarvoa?

Hallitus tekee työttömien olon entistä tukalammaksi. Sen sijaan, että ihmiset saisivat mahdollisuuden lisätä taitojaan, kouluttautua uudelleen tai tukea työnhaussa, hallituksen toimet ovatkin päinvastaisia. 

 

Tolkun meininki Työhön ja työllisyyteen

Tolkun meininki, osa Työ

        

Tänään 24.4. juhlin syntymäpäivääni alkamalla koostaa yhteiskunnallisen ajatteluni tuloksia Suomen pelastamiseksi teeman 'Tolkun meininki' alle. Ensimmäiseksi jäsennettäväksi teemaksi valikoitui Työ, koska sen alta löytyy ongelmistamme merkittävin eli Työttömyys, pahin kansantaloutemme hukkaputki. Käyttämämme menettely asian hoitamiseksi on tuhon tie joka vie pohjan lastemme tulevaisuudelta.

 

Kyttäämätön työmarkkinatuki yli 50-vuotiaille

Ehdotan helpotusta työvoimaviranomaiselle: kaikille 50 vuotta täyttäneille työttömille maksettaisiin työmarkkinatuki ilman toistuvaa turhaa kontrollia. Tosiasia on, että työpaikkoja tälle ryhmälle on minimaalisesti ja ne, jotka onnekseen sellaisen onnistuvat saamaan, tekevät sen ilman viranomaista.

Voisihan sitä kutsua 50+perustuloksi tai vaikka työttömyyseläkkeeksi. Työmarkkinatuki on niin pieni, että ei tarvitse pelätä irtisanoutumisaaltoa — vain hölmö työstään sen takia lähtee. Mutta viranomaisella säästyy rahaa ja aikaa hyödyllisempään.

 

Suomi, tulonsiirtojen luvattu maa!

Suomalainen yhteiskunta on elänyt viimeiset kymmenet vuodet tukiviidakoissa.

Suurimmat veronmaksajat, työssäkäyvät kansalaiset, ovat kipurajoille saakka rahoittaneet suomalaista ns. hyvinvointia seitsemänkymmentäluvulta lähtien. Tuolloin saatiin aikaan monenmoiset tukijärjestelmät, jotka takasivat kansalaisille yhdenvertaisuutta ja keinoja selviytyä elämänvaiheiden muutoksilta.

Tulonsiirtojen pimeä puoli on noussut päivänvaloon hyväksikäyttäjien toimesta.

Ketkä ovat hyväksikäyttäjiä?

Työttömyyskassojen jäsenmaksu on silmänlumetta

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on valtiorahoitteinen työttömyysvakuutus, josta työttömäksi joutuneet voivat saada ansiosidonnaista tukea. Tuen saamisen ehtona on kuitenkin, että kuuluu johonkin työttömyyskassaan. Suurimpaan osaan kassoista voivat kuulua vain kassaa hallinnoivan ammattiliiton jäsenet, mutta esimerkiksi vuonna 1991 perustettu Yleinen työttömyyskassa toimii irrallaan ammattiliitoista.

Työttömyysturvan muutos lopettaa määräaikaisten opettajien kesälomat?

TEM  haluaa poistaa työttömien ammattisuojan ja pakottaa ottamaan vastaan tarjottu työpaikka. Toteutuessaan tämä käytännössä poistaisi määräaikaisissa virkasuhteissa olevien opettajien kesälomat.

Irtisanomissuojaa tulee merkittävästi heikentää

Tänään saimme lukea hallituksen päätöksestä antaa "keppiä ja porkkanaa", eli heikentää työttömyysturvaa. [1] Tokihan ajatus on säästön kannalta erittäin hyvä, mutta lyhytnäköinen kun tarkastellaan kokonaisuutta. Työttömyysturvan heikentäminen saattaa jonkin verran aktivoida työttömiä, mutta se ei edelleenkään pienennä yritysten riskiä ottaa työntekijöitä töihin. Ongelmaa on hyvä lähteä purkamaan, mutta sitä tehdään väärästä päästä. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä