*

Berhan Ahmadi

Palkattoman työn käyttö lisääntyy ennennäkemättömän paljon!

  • Berhan Ahmadi (sd)
    Berhan Ahmadi (sd)

Vanhan sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikesta vanhasta luovutaan. Sanonta tarkoittaa pikemminkin sitä, että perinteisten asioiden ohessa etsitään uusia hyviä muutoksia, jotka ovat oikeudenmukaisia ja kokonaisuus palvelee kaikkia, ei pelkästään rikkaita tai köyhiä.  

Työelämä on muuttunut niistä ajoista, jolloin SDP aikoinaan taisteli 8 tuntisen työpäivän saamiseksi maahamme.  Nyt kuitenkin digitalisaation myötä työelämäkin uudistuu. Tänä päivänä ei välttämättä enää tarvitse tehdä 8 tuntista työpäivää.  Ruotsin malli on hyvä esimerkki siitä, miten lähtökohta on, että Ihmisten on tultava toimeen työstään saadulla palkalla. Sen sijaan Suomen hallitus tekee päinvastoin laatimalla mitä ihmeellisimpiä muutoksia työelämään ja uhkailee ammattiyhdistysliikkeitä.  Ammattiyhdistysliike on joustanut todella paljon yhteisen edun nimissä, jotta voimme saada yhdessä Suomen kuntoon. Mitä ne ovat saaneet Suomen hallitukselta vastineeksi? Sieltä on tullut pelkästään lisää leikkaus ja entistä rajumpia ehdotuksia.

Minua huolestuttaa suunnattomasti se mihin suuntaan Suomi on menossa. Palkattoman työn käyttö lisääntyy ennennäkemättömän paljon. Halutaanko työmarkkinat oikeasti viedä tälläiseksi? Miten käy tavallisille työtä tekeville ihmisille työmarkkinoilla? Miksi palkata enää ketään, kun voi käyttää palkatonta työntekijää eli orjatyöntekijöitä. 

Tälläkin hetkellä otsikoihin on nostettu se, että turvapaikanhakijat on saatava sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan nopeasti ja heidän pitää päästä töihin. Viisas kysyisikin millaisiin töihin? Ajan hengen mukaisesti turvapaikanhakijat pääsevät tietysti palkattomiin töihin. Joillain alueella Suomessa on tullut ilmi tapauksia, joissa yrittäjät ovat teettäneet töitä palkatta turvapaikanhakijoille. Onko tämä se kuva, minkä haluamme antaa suomalaisesta työelämästä? Onko tällainen paluu menneisiin orjatyön aikoihin se todellinen uudistus, johon hallitus on alistamassa kansalaiset?  Olen hyvin pettynyt ja myös surullinen siitä, että Suomen hallitus on viemässä työmarkkinat ajassa 100 vuotta taaksepäin, jolloin ihmiset pakotettiin töihin pelkällä ruokapalkalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän MarjukkaAronen kuva
Marjukka Aronen

Tervetuloa Suomeen! Tämähän on ollut arkipäivää monen kantasuomalaisen työttömän kohdalla jo vuosia. Ilmaista työvoimaa on käytetty milloin minkäkin nimikkeen alla: On työkokeilua, kuntouttavaa työtä ja työharjoittelua etc. En hyväksy ilmaisen työn teettämistä kenelläkään, mutta miksi juuri turvapaikanhakijat olisivat eriarvoisessa asemassa Suomen kansalaisiin verrattuna ja heille täytyisi maksaa työkokeilusta palkkaa toisin kuin muille?

Käyttäjän mrantaiso kuva
Marko Rantaiso

Työttömille tämä on ollut arkipävää jo vuosia ja jos palkatonta työtä et tee, saat karenssia.

Itse olen käsitellyt omassa blogissani tätä aiheepiiriä jo pidemmän aikaa, johon toivotan tervetulleeksi tutustumaan: http://mrantaiso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Käyttäjän MarjukkaAronen kuva
Marjukka Aronen

Marko Rantaiso, kiitti linkistä :). Pitää käydä tutustumassa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Harjoittelijallekin pitäisi maksaa palkkaa.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

"Ammattiyhdistysliike on joustanut todella paljon yhteisen edun nimissä, jotta voimme saada yhdessä Suomen kuntoon. Mitä ne ovat saaneet Suomen hallitukselta vastineeksi? Sieltä on tullut pelkästään lisää leikkaus ja entistä rajumpia ehdotuksia"

Mitä ammattiyhdistysliike on joustanut. Paljonko vakituisessa työssä olevalta on leikattu.

On sanottu, että alkuvuoden neljänneksellä BKT on noussut eräitten tietojen mukaan 2,8% Nousu on tapahtunut pääasiassa kotimaisen kulutuksen lisääntymisellä. Se taas johtui rakennustoiminnan lisääntymisellä, sellainen BKT:n kasvu on kuin pakkasella pissaisi housuihinsa, hetken lämmittää ja entistäkin kylmempi tulee. Vain ulkomaille vienti ja tuonnin korvaava tuotanto on todellista nousua.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705192200151...

Ay-liikkeestä on kuultu tietoja, että BKT:n kasvu aiotaan vaatia syksyn palkkaneuvotteluissa työntekijöille, jopa satojen eurojen korotuksia on aiottu vaatia. Onnea neuvotteluihin.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Onko se nyt tosiaan niin, että palkatonta työtä ei Suomessa ole teetetty ennen 29. toukokuuta 2015, jolloin nykyinen hallitus aloitti? Sellaisen kuvan minä ainakin olen parin demarin kirjoituksesta saanut.

Tähdenettäköön kuitenkin, että itse vastustan palkattoman työn teettämistä muutoin kuin alaa opiskelevien opiskelijoiden harjoittelujaksoina.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Onkohan tuo 1990-luvun lama osa syynä siihen miksi niin monet 1996-1999 syntyneistä voivat henkisesti pahoin niin että neuropsykiatria ruuhkautuu pitkistä jonoista? Ja ehkä myös siihen että y-sukupolvi lasketaan täällä Suomessa vuodesta 1980 vuoteen 1995 ja z-sukupolvi vuodesta 2000 vuoteen 2013? Itse en vieläkään oleymmärtänyt miksi tuossa sukupolvien välissä on pitänyt tehä kolmen vuoden harppaus, mennyttä ei kuitenkaa voi enään muuttaa joten turhaa on surkutella. Nyt on keskityttävä tulevaan ja saa nähdä miten käy vuodesta 2014 vuoteen 2020 syntyneen a-sukupolven 2010-luvun laman seurauksena.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ainakin oma ikäluokkani voi huonosti lähinnä siksi että kukaan ei ole koskaan vaatinut meiltä mitään. Elämästä on tehty liian helppoa. Nyt mikä tahansa pieni vastoinkäyminen alkaa itkettää. Ja muita vaaditaan ratkomaan ne.

Ihan oikeasti joku on kehdannut valittaa että työttömänä ollessa pääsee vain harvoin baareihin. Siis toisten rahoilla.

Lapsesta asti pitäisi opettaa että mikään ei tule ilman vaivannäköä. Sen jälkeen pahoinvoiviksi jäisivät enää ne joilla on oikea sairaus ja heidän tukemisekseen riittäisi resursseja.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Euroopan keskuspankin omistamia rahoja sinäkin käytät, ei niissä sinun nimeäsi lue. Ihan omaa hyvyyttään keskuspankki on meille korkoa vastaan antanut rahaa käytettäväksi ja joku päivä se kaikki tulee korkoineen maksaa takaisin, tai niin ainakin luullaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Teidän ikäpolvenne on päässyt aika vähällä, meidän ikä polvella taas vaaditaan jatkuvasti enemmän ja paineet ovat kovat jo kilpailunkin takia, jokainen kun potenttiaalinen kilpailija joka on päihitettävä. Kukaan ei ole kuitenkaan mikään super ihminen, kovissa paineissa mieli on kovilla ja kun henkiset voimavarat loppuu on kohdattava muumuassa masennus, yksinäisyys ja toivottomuus. Lisäksi on paljon muutakin tekijöitä esimerkiksi ulkonäkö, aktiivisuus sosiaalisessa mediassa, suhteet ja kaveripiiri sekä aktiivisuus ja harrastukset jotka vaikuttavat paljon siihen miten hyvin elämässä pärjää. Mutta vaikka ylikuormittuisi on silti vain yritettävä pärjätä. Merkittävintä on että jatkuvasti pitäisi panostaa itseensä ja omiin taitoihinsa, sekä yritettävä kaikin voimin pysyä pinnalla tai muuten on täysin näkymätön muille että sille potenttiaaliselle työnantajalle.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #19

Toi on vain harha. Vuosi vuodelta esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten kokeiden vaativuus laskee. Ja vuosi vuodelta yhä useampi asia päätyy "ihmisoikeudeksi" joka veronmaksajien on kustannettava kaikille. Katso ihan huviksesi mitä vaadittiin lyhyen matikan kokeessa 70-luvulla ja mitä nykyään.

Ihmisten, etenkin nuorten, sietokyky vain laskee vielä nopeammin kuin vaatimustaso.

Yksi mahdollinen askel eteenpäin olisi se että nuoria ei enää taputeltaisi vain päähän.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #20

Ei ole mikään harha vaan monelle ikäpolveni "nuorelle" totta (onko 21-vuotiaat vielä nuoria?). Ei meitä ole paljoa päähän tapuuteltu vaan jatkuvasti kilpailutettu ja koska kilpailu on jatkuvasti päällä on huomioitava kilpavarustelu. Ja kilpavarustelussa pärjää parhaiten ne joilla on eniten resursseja ja pääomaa olisi se sitten hinkistä tai fyysista. Toivottavasti ymmärrät. Onhan se tietty hyvä että lukioiden pääsykoe vaatimukset ovat madaltuneet, toisaalta esim jyväskylästä lukioon pääsemiseen vaaditaa 8.5 - 9 päättöarvosanaa ennen kuin pääsykokeisiin voi edes päästä. Suurin osa vaatimuksista ja paineista tulee muualta kuten yhteiskunnasta ja yleisilmapiiristi, suurin tekijä on kuitenkin se kilpailu ja itselle asetetut vaatimukset. Tosin jos itselle ei aseta vaatimuksia ja panosta kilpavarusteluun ei pärjää kilpailussavaan on näkymätön. Ja jos kukaan ulkopuolinen kilpailuta niin sitten kilpailutamme itse toisiamme sillä se on meillä pittyneenä luissa ja ytimissä.

Kalle Grönberg

Jos uusi työntekijä opettelee sellaista työtä,jota hän ei ole ennestään lainkaan tehnyt ja sitoo sitä työtä opetellessaan joko työnjohtajan tai kokeneen ammattiosaajan,niin työn arvo saattaa olla jonkin aikaa negatiivinen firman kannalta.
Eräs ratkaisu saattaisi olla, että maksettaisiin aloittelijalle verovapaata päivärahaa ,joka on 41 euroa per päivä. Sen lisäksi työntekijä saisi Kelan maksamat päivärahat.Muutamassa viikossa selvinnee onko työntekijä kehittynyt ammattitaitoiseksi niin, että voidaan palkata normaalilla työehtosopimuksella jatkoon. .

Joonas Ranta

Kun työnantajan maksu työvoimasta on nykyisellä tasollaan, on houkutus suuri palkata alle sovitun tason työvoimaa alalla jossa aikaisempaa osaamista ei vaadita. Tähän tilanteeseen ollaan jouduttu juuri vasemmiston vuoksi. Ammattiliikkeet ovat nostaneet palkkatasoja jonka vuoksi yritykset voivat työllistää laillisesti vähemmän, progressiiviswt tuloverot sekä pakolliset eläkemaksut nostavat entisestään osuutta palkasta joka menee valtiolle. Lopuksi työnantajalle ja työntekijälle jää vähän rahaa käteen ja tehdyistä tuotteista tulee kalliita ja työntekijöillä ei ole näihin varaa. Onneksi verorahoilla voidaan sentäs kotouttaa maahanmuuttajia. Ongelma on siis paljon syvemmällä rakenteissa kuin ilkeissä riistäjäfirmoissa.

Toimituksen poiminnat