*

Berhan Ahmadi

Harmaasta taloudesta

  • Harmaasta taloudesta

Puhuttaessa harmaasta taloudesta tulee mieleen yleensä epämääräiset rakennusfirmat, pienet ravintolat tai vaikkapa esm 8–10 €:n hiustenleikkauksista, mikä on herättänyt suurta keskustelua. Näillä uutisilla meidän ollaan viemässä harhaan. Toki harmaata taloutta esiintyy tällaisilla aloilla mutta mielikuva on vaarallinen. 

Eurooppalainen projekti on ollut jo pitkään pysähdyksissä ja nyt näyttää siltä, että kansainväliset järjestötkin jähmettyvät paikoilleen suurvaltojen uuden ideologian myötä. Nykyiset ongelmat eivät ole enää kansallisia. Nationalismin nousun myötä valtiot yrittävät taas hakea kansallisia vastauksia globaaleihin kysymyksiin, jolloin yhden voitto on väkisin toisen tappio.

Todellinen ongelma on isojen yritysten mahdollisuus kiertää veroja puoli-laillisesti ja pistää kansallisvaltiot kilpailemaan keskenään pelissä, jossa nakerretaan rotan lailla julkista taloutta. Harmaan talouden suitsiminen kaikilla tasoilla on kannatettavaa mutta erityisen paljon voimavaroja olisi kohdistettava rakenteiden yhtenäistämiseen kansainvälisesti, jotta aggressiiviinen verosuunnittelu ei olisi mahdollista.

Tilanne on vakava. On aika ottaa vastuuta ja toimia kansainvälisesti. Euroopan kattava Pohjoismainen hyvinvointivaltio malli olisi mitä parasta lääkettä harmaata taloutta ja uusliberalismia vastaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Siis mitä? Eduskunnan harmaan talouden raportin mukaan euromääräisesti juuri muuta ongelmaa ei olekaan kuin alvin kiertäminen noissa mainitsemissasi 'pikkujutuissa'. Kansainvälinen veronkierto pyöri suuruusluokassa muutama sata miljoonaa ja alvin kierto useissa miljardeissa.

Yrität hämätä ihmisiä väärällä tiedolla. Ikävää.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

http://www.express.co.uk/news/world/401801/Tax-eva...

"Let’s put that into some perspective: one trillion euros is nearly double the 2012 combined annual budget deficit of all the Member States."

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Asiaa on tutkittu Suomessakin, mainitussa raportissa esimerkiksi.

Ja todennäköisesti Suomi on veroparatiisien hyötyjä sillä eläkerahastot saavat pääomatuloja yhtä paljon kuin suomalaiset ja välttävät kaksinkertaisten verojen maksua ulkomaille. Samaa tekevät kaikki.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pylkkösen juttuja ei kannata ottaa todesta, luvut on vedetty hatusta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos kutsut harmaan talouden raporttia hatuksi. Ja parempi sekin kuin Makkosen pyllystä vedetty tavara.

Toimituksen poiminnat